4.2.2025 Tarinapiiri

Airi oli valmistautunut jo viime vuoden puolella päivän teemaan. Hänelle oli kerrottu mieliin jäänyt musiikkiesitys, josta piti nyt kertoa, mikä tarina tähän on liitynyt tai muu kiinnostava asia. 

Näistä toivekappaleista hän oli koonnut "senioribiisilistan", jonka kahdeksan esitystä kuuntelimme ilmeenkään värähtämättä. Enemmän tai vähemmän oikeaan osuneita olivat arvaukset, mutta niistä kerrotut, vuosienkin takaiset tarinat sitäkin kiinnostavimpia. 

Senioreiden toivemusiikkilista muodostui seuraavaksi:

  1. Suojelusenkeli. Esittäjänä Jarkko Ahola. Sen hän lauloi myös Juvan kirkossa pidetyssä hyväntekeväisyyskonsertissa;
  2. Ystävän laulu. Nyt Arja Saionmaan laulamana. Alkuperäiset sanat ja sävellyksen kirjoitti venäläinen trubaduuri Vladimir Vysotsky;
  3. Dicitencello vuie, "Kertokaa se hänelle" suomeksi. Maineikas venäläinen baritoni Dmitri Hvorostovsky on esittänyt sen useissa konserteissaan; 
  4. Once Upon a Time in the West. Naissolistina oli tanskan sinfonisorkresterin esityksessä mezzosopraano Tuva Semningsen. Ennio Morricone säveltämää tunnusmusiikkia elokuvaan Huuliharppukostaja;
  5. Lähtevien laivojen sataman lauloi Joel Hallikainen. Sävelmä perustuu Oiva Paloheimon samanaiheiseen runoon;
  6. Vanhan veräjän luona oli Eila Pienimäen suosituimmista lauluista.Vuonna 1958 saavutettu voitto iskelmälaulukilpailuissa johti hänet levytysstudioihin. Hän oli yksi Toivo Kärjen luottolaulajista. 
  7. Tiet laulu oli kaunisäänisen Laila Kinnusen  koskettava esitys hän urallaan, jonka olisi suonut jatkuvan;
  8. Lännen lokari Teijo Joutselan esittämänä oli listamme viimeinen kappale. Teijo Joutsela opiskeli viulun soittoa, laulua ja musiikin teoriaa, mutta viulun soitto kariutui sormivammaan uran jatkuessa kuitenkin laulusolistina eri yhtyeissä. Amerikansuomalainen Hiski Salomaa oli säveltänyt ja sanoittanut sen 1930-vuoden lama-aikana.

Tarinointi jatkui kuunneltujen esitysten jälkeen. Arvailut osuivat enemmän tai vähemmän kohdalleen ensimmäisten kappaleiden jälkeen, mutta loppua kohden osumatarkkuus parani. Tarinat olivat todella kiinnostavia ja yllätyksellisiäkin...