23.9.2026 Kuukausitapaaminen
Kunnanviraston valtuustosaliin oli saapunut 18 senioriamme seuraamaan 70-vuotista taivaltaan juhlivan Juvan Lehden päätoimittaja Janne Tiaisen esitystä lehden syntyajoista vuosikymmenten saatossa tähän päivään.
Ennen esitystä saimme nauttia Jarkko ja Pirjo Rallin järjestämästä kahvitarjoilusta Jarkon merkkipäivän johdosta. Puheenjohtaja Eija Luukkosen tervehdyssanoissaan lausumaan syntymäpäiväonnitteluihin yhtyi koko salin täyteinen ystäväjoukko.


Janne Tiaisen esityksen referaatti:
Paikallislehti-buumi oli alkanut jo 1950-luvulla: monissa naapurikunnissa oli omat lehdet, mutta Juva oli yksi harvoista pitäjistä, jossa sitä ei vielä ollut. Ajatus omasta lehdestä oli noussut esiin jo vuonna 1949. Juvalaissyntyinen professori Viljo Tarkiainen oli ehdottanut Juvan kotiseutu- ja museoyhdistyksen perustavassa kokouksessa, että yhdistys voisi julkaista omaa pitäjälehteä - ajatus jäi elämään.
Ratkaiseva kokous pidettiin 27.10.1955. Paikalla olleet kotiseutu- ja museoyhdistyksen, kunnan, seurakunnan ja eri järjestöjen edustajat päättivät, että perustetaan puolueeton pitäjälehti. Kun todettiin, että lehden perustaminen vaatii rahaa enemmän kuin sitä yhdistys yksin pystyisi hankkimaan, perustettiin sitä varten erillinen kannatusyhdistys. Niinpä seuraavan vuoden maaliskuussa 1956 tämäkin yhdistys oli perustettu.
Ensimmäinen Juvan Lehden numero ilmestyi perjaintaina 26. lokakuuta 1956. Se oli päätoimittajana aloittaneen August Purasen ja toimistonhoitajana myös aloittaneen Aira Purasen ansiota - ilman heidän vuosia kestänyttä talkootyötään lehti tuskin olisi selvinnyt alkutaipaleestaan.
Purasten aikaa seurasi Reijo Koposen pitkä kausi päätoimittajana. Tehtävässään hän työskeneteli vuosina 1973-1999. Hänen jälkeensä päätoimittajana oli Antero Heikkinen, mutta Reijo Koponen jatkoi toimittajana vielä vuoteen 2006 saakka.
Juvan Lehti oli Reijo Koposen aikana Suomen yksi vahvimmista paikallislehdistä: henkilöstö kasvoi ja levikki myös journalistisen työn vahvistumisen ansiosta. Lehti ei ollut enää pelkkä uutisten välittäjä, vaan sen aloitteesta perustettiin kunnan juhlavuonna 1992 Juvan 550-vuotisrahasto. Peruspääomaa lahjoittivat myös Juvan kunta ja Juvan seurakunta. Rahasto on vuosien aikana ollut tukemassa kulttuuritoimintaa, nuorisotyötä ja yhdistyksiä. Nykyisen Juvan kulttuuri ry:n perustaminen tuli mahdolliseksi, kun lehden julkaisuoikeudet myytiin Länsi-Savo konsernille. Näin lehti on osa juvalaista yhteisöä myös uutisten ulkopuolella.
Nykyisin Juvan Lehti on digiajan lehti. Se toimii seitsemänä päivänä viikossa ja sisältöjä julkaistaan verkossa maksumuurin takana. Painettu lehti kokoaa viikon tärkeimmät asiat yhdeksi kokonaisuudeksi. Lukija voi itse valita, missä formaatissa sen lukee.
Juvan Lehti siirtyi vuonna 2019 osaksi Keskisuomalainen Oyj:tä, johon kuuluu noin sata mediaa eri puolilla Suomea. Juvan Lehden tehtävänä on kertoa Juvasta ja juvalaisista.
Esitystä seuranneen keskustelun jälkeen toimitettiin perinteiset arpajaiset: onnittelut voittajielle ja kiitokset palkinnoista!






